10.9.2013

Ärrimurri

Taitaa olla tytöllä nälkä. Olen tosi kärttyisä, joku vois luulla, että mulla on tosi huono päivä. Ei se mulle ole varsinaisesti huono, mutta ehkä kaikille niille muille, jotka on nähneet mun happaman ilmeen tänään. Ärsyttää kaikki. Isotkin asiat. Huomasin, että oon aika kantaaottava sille päälle sattuessani. Virtaa riittää siihen suuntaan. Virtaa ei kuitenkaan ole niin paljon, että olisin laahustanut keittiöön sekoittamaan sitä mun rahkaherkkuani (ei ollut mitään muuta ottaa evääksi töihin, ou jee).
 
Tavallaan mä silti tykkään tästä tilasta. Oikein kuulen, kun mun läskit kiljuu ja taistelee vastaan. Ne on niin pulassa. Ne luuli eilen, kun jätettiin kahvakuulailematta, että NONI, nyt se repsahtaa taas, kuten aina ennenkin. Sata kertaa ainakin. Ei siitä ole tähän. Selkäranka on kuin suolatikku. Kohta se ajaa taas hälytystilassa kolmea vaille iltakymmenen Siwaan. Ja ostaa karkkihyllyn tyhjäksi. Valehtelee vielä myyjälle, että lapset pyysi hakemaan. HAH. Ei se myyjä tyhmä ole, mukulat on nukkumassa siihen aikaan. Noloa. Etenkin kun on sitä ennen syönyt kaapeista kaikki lasten karkit.
 
Mutta mä en repsahda enää. En todellakaan. Mä kaivan vaikka väkipakolla sen entisen Hannan (jonka nimi on siis muutettu yksityisyyssyistä) jostain esiin, ja laitan sen antamaan tälle pullahiirelle sellaisen selkäsaunan, että se muistaa jatkossa pitää näppinsä ja vatsansa kurissa. Tää on sota nyt. Ei tätä maata ole rakennettu Hedelmäaakkosilla tai Marabou-suklaalla.  Ja kyllä sen kahvin voi huuhtoa kurkusta alas ilman Pågenin vaniljapulliakin. Ei se niin prkleen vaikeaa voi olla.
 
 
 
 
Eli ei tämä vaikeaa ole tämä kituuttaminen. Sitä mukaa kun nälkä kasvaa, asenne lisääntyy.
Bitch-asenne.

-Hanna-


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti