13.10.2013

Spinningin jälkeisiä tunnelmia.

Tää kuviohan on menny sit viime kuukaudet niin, että oon varannu spinningtunnin, perunu sen. Joka viikko, varasin ja peruin. Noooh, eilen varasin tälle päivälle tunnin, luottavaisin mielin vailla paniikinpoikasta, koska salaa ajattelin jo, että saahan sen sitte peruttua (eli peru se, ettet kuole!!!). 

Mikä paska tsäkä. Tänään oli joku ihan keksitty juhlapäivä. Epäonnistumisen päivä. Ei sellasta oikeesti voi olla olemassa, ei tavallinen almanakka helvetti kelpaa, ei riitä joulut ja Aleksis Kiven päivät. Ei ku sinne lisätään jotain epäonnistumisen päiviä. Morjes. No, tämä katala päivä oli syypää siihen, että päädyin tunnille. Kohkotin menemään ympäri pitäjää koko päivän  ja myöhästyin perumisrituaalista, en siis kerinnyt perua tuntia.  Olin kotona 16.30 ja spinni alkoi viideltä, ei sitä enää saa peruttua. TÖÖÖT, peruminen epäonnistui!!  Ei muuta kun liian pienet treenikuteet päälle ja sinne vaan, Nakkilan kidutus...siis kuntokeskukseen

Kauheeta vittuilua.


Ihan täysin rentona astelin saliin, eturiviin, sääsin pyörän ja sitärataa, eipä tässä muuta.

 Joo. Kukaan ei uskonu. Kauhusta täristen, pulssin hakatessa neljää sataa menin mahdollisimman vaivihkaa niin reunaan ja taakse kun kykenin. 

Oli kohtuu raskasta. Noin niinkun 4kk tauon jälkeen. Jota taas edelsi 2kk tauko. Spinning on kyllä siitä kiva harrastus, että siellä saa rahassa lusmuttua, ei tartte nousta mäkiin ylös tai muuta, chillailee vaan menemään. Chillailin joo, silti olin aivan totaalisen poikki. Sykkeestä en tiedä, kun aikani sykemittaria säädettyäni tunnin alussa, tajusin, että sykevyön lähettimestä oli patteri loppu. Niin kauan on viime kerrasta, että patteritkin kuluu loppuun. Eipä paljon auttanut tukalaa oloa ennen tuntia syöty pizza. Kyllä se kävi tunnin aikana kurkussa kolkuttelemassa, huh! 

Ehkä tää tästä. Mistään liikunnanjälkeisestä hyvästä olosta on nyt turha puhua. Rommiglögin jouduin kiskasemaan huiviin tässä illalla. Palautusjuomaks. 

Päivän loppuhuipennus: 6v. poikani (onkohan oikeesti ees mun, sen verran jotenkin nenäkäs ja törkee) istui sohvalla vieressäni, tökki selkääni sormella ja huusi iloisena: "Äiti, löysin sun maksan, täällä se on, selässä, kauhee tällanen löllö kohta." 

Jumaliste mikä mukula....jos ny hiukan pursus laardi urheiluliivien selkämyksestä. Tarvii heti alkaa...

Muistan hämärästi viime keväältä sen hyvän olon, mikä liikunnasta tuli. Sen voimalla koitan huomenna uusiks. Jos ei sit enää tulis tätä kauheeta koomaa, pääkipua, vitutusta ja rommin tarvetta. 



Okei. Ehkä parempi käydä siellä kuntokeskuksella. 







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti